Alkaa olla kaksi vuotta takana siitä päätöksestä, että kokeilen ihan oikeasti tuotteistaa prscalsångin ja kokeilla brändinsynnyttämisen iloa ja tuskaa. Molempia on riittänyt. Rehellisesti ehkä enemmän tuskaa, mutta onhan tässä saanut iloakin elämään. Todella paljon aivan uskomattomia kohtaamisia, uusia tuttavuuksia, suunsoittoa niin että naamaan sattuu ja saman verran nauramista. Kiitos teille kaikille asioidenosaisille niistä.

Vaikka prscalsång tuotteena onkin täysin uniikki ja ensimmäinen lajiaan, ei se taida oikein itseään ihan helpolla myydä. Tosi moni käyttäjä kyllä on kertonut innoissaan mainostaneensa läheisilleen sitä ja ovat aidosti todellakin tyytyväisiä tuotteeseeni. Sen kuuleminen lämmittää aina mieltä todella paljon. Kiitos! Toivoisinkin näkeväni ja kuulevani tätä vieläkin enemmän. Ihmistiltä tavatessamme, messuilla, Instarammarissa, Feistuubissa, Juutuubissa, ihan missä vain ihmisetkin ovat ja kertoilevat kuulumisiaan.

Puskaradion merkitys tällaisen aloittelevan brändin syntytarinassa on järjettömän tärkeää. Ei vain mainostamismielessä ja mahdollisen kaupallisen menestyksen alkuun saamisessa, vaan myös ihan yrittäjäpoloisen näkökulmasta. Kuten edellä mainitsin, ainakin itseni kohdalla puskaradion kuhina korviini kantautuessa todellakin nostaa mielialaa ja antaa sitä kuuluisaa bensaa liekkeihin. On varmasti monta muutakin yrittäjää, brändiä tai tarinaa jotka mieleesi tulee tätä lukiessa ja joille voit todella helposti antaa hitusen tukea ja puhallusta muutamalla luurin napautuksella. Tee se!

prscalsångin tarina on vasta alussa. Ideoita on vaikka kuinka paljon. Paljon on tehty ja yritetty, mutta paljon on vielä tekemättä ja sieltä korvesta löytämättä. Kyllähän yrittämisessä on aika paljon kestettävä sitä, ettei juuri oma tekeminen ihan kaikkia kiinnosta tai miellytä. Pakkien saaminen on pyllystä. Olen kuitenkin melko vakuuttunut siitä, että prscalsångilla on paikkansa ulkoilmaihmisten perbereiden lähellä. Nyt toisena kylmänä kautena prscalsång löysi jo tuplasti enemmän perbereitä mitä lämmittää. Saapa nähdä miten käy seuraavilla kylmillä.

Ainiin, toivottavasti voin kohta kirjoitella teille kuulumisia Merivartiostolta, Ski-Patrol Finlandilta, Venloilta, Partiolaisilta ja Suomen Hiihdonopettajiltakin. He ovat laittaneen prscalsångia combat-testiin ihan huolella!

Pysykäähän terveenä ja kuulolla sekä muistakaa, että kivet ja puistojen penkit on vielä aika saaderin kylmiä.