Melko useasti ihmisiä tavatessani tulee kysymys, että mistä ja miten tämä tämmöinen perskalsonki oikein on saanut alkunsa. Miten tuollainen tuote oikein tehdään? Mistä idea prscalsångiin tuli? Miten oikein idea viedään käytäntöön? Miten onnistuin kehittämään jotain tällaista, kun olen kuitenkin koneinsinööri? Mistä kaikki kehitysideat tulevat? Eikö ole hirveän kallista kehittää sitä, tätä tai tuota? Onhan siinä liuta melkoisia kysymyksiä.
Alunperin ajatus tosiaan lähti omasta tarpeesta. Asuin tuolloin Alpeilla ja hisseissä ja takamaastoissa tuli vietettyä melkoisesti aikaa. Halusin mahdollisimman vähän vaatetta päälle, etten hikoilisi kuin pieni possu kokoajan liikkuessani. Samalla kuitenkin erityisesti hississä istuessa ei liian vähän vaatetta ollut mukavaa saati terveellistä. Niimpä kyhäsin ihan ensimmäisen proton polvipitkistä alushousuista, joihin ompelin puolisoni mummon ompelukoneella lyhyellä suomivisiitillä samettikankaiset taskut. Tai alunperin ne oli vain sellaiset lappuset persauksessa.
Tuosta ensimmäisestä prototyypistä opin sen, että juu pehvalle lisälämpö kyllä on hyvä. Pohdin hengittävyyttä, vedenpitävyyttä ja sen tarpeellisuutta, kokeilin villaisia lisäeristeitä ja myös solumuovia jo tuolloin. Alushousuissa kiinniolevat taskut eivät lopulta ole hyvät, koska lämmittävä eriste on koko ajan iholla. Liian lähellä. Hiosti vähän, varsinkin jos laittoi lisää tavaraa väliin. Tosi kylmällä kyllä ihan hyvä lisä. Ihan kuten ne untuvashortsit ja muut hiostukkeet.
Näillä opeilla aloin viritellä irtonaista pussukkaa ulkohousuun. Yritin ensin löytää housuja, joissa olisi kaksinkertainen kangas pehvassa, jonne sujauttaa eristettä. Sellaisia ei oikein ollut varsinkaan teknisemmissä housuissa. Toki sellaista tuli testattua, että liimailin kuoreen kiinni erilaisia kiinnikkeitä eristeille suoraan. Sehän toimi ihan hienosti, mutta lopulta se eriste kannatti laittaa pussukkaan, joka sitten kiinnitettiin housuun. Oli liimaa, tarraa, velcroa, narua, ompelua. Lisäksi kähvelsin isäni ompelukoneen ikuiseen lainaan ja sillähän on mahtava räppäillä.
Jokaisesta eri kokeilusta löytyi ominaisuuksia jotka joko toimivat tai eivät. Kuoressa oleva liimattu pussukka on kyllä ihan paras, mutta se karsiutui tuotteistusvaiheessa pois, koska en tosiaan halunnut alkaa tehdä housuja. Tuo pussukkarakenne eristeitä varten on kyllä suojattu hyödyllisyysmallisuojassani ainakin suomessa. Enhän minä varmaan ensimmäinen ihminen ole kuka tällaista on virittänyt, mutta eipä ole kukaan suojannut tällaista sovellusta. vissiin se perberi on sen verran vähänpätöinen asia 🙂
Kun aloin miettiä ihan tuotteistamisnäkökulmasta tätä persekalsaria, tuli kuvioon helppouden, siirrettävyyden, pesun, huollon ja kestävyyden problematiikka. Kankaat, kierrätettävyys, valmistettavuus, kulurakenne jne.. Aika nopeasti tuo pussukkamalli pomppasi suuntaan, jossa se oli kiinni kuorihousussa velcro-tarroilla. Ne tarrojen pehmeät puolet liimattiin kuorihousuun kiinni. Testasin ehkä 15 erilaista liimaa mikä toimii tai ei toimi. Mikä tuhoaa kuorimateriaalin ja mikä ei. Löysin hyvän liiman, joka pysyy kiinni pakkasellakin eikä tuhoa kalvoa tai väriä ulkoa päin katsottunakaan. Jemmari kun olen, niin varastojen kätköistä löytyi hyvin kaikkia vanhoja vaatteita ja komponentteja mitä saksia ja ommella.
Tarrakiinnityksella testailtiin materiaaleja ja liimailin niitä kiinni kavereideni housuihin testaamista varten. Tässä vaiheessa löytyi materiaaliksi tuo RPET satiini. Se on samaa tavaraa mistä mm. pikkutakkien vuoria tehdään. Se on miellyttävää varsinkin kalsarihousua vasten, mutta myös ihoa vasten. Se on liukasta ja laskostuu hienosti ja toiminnallisuuden kannalta oikein. Ensimmäiset pussukat ja eristeet sisällä olivat siis ilman tuota välivuoripussukkaa. Tässä kohtaa vielä etsin sopivaa eristemateriaalia. Oli villaa, huopaa, solumuoveja, pinnoitteita ja kaikkea mahdollista. Eristeen piti kuitenkin olla sen verran ”seisovaa”, että se pysyy asennossaan, mutta kuitenkin pehmeää, ettei se hiplaa koko ajan nihkeästi.
Tässä kohtaa sain ystävältäni kontakti vähän ammattimaisempaan tekijään. Häneltä sain materiaaleja testiin. Oli vuorta ja kangasta ja sen sellaista. Lisäksi tätini oli kokenut kotiompelija ja käsityöihminen. Hänen avullaan sain kyhättyä ensimmäiset vähän paremmin kaavaan ja muotoon leikatut mallit. Siis 6 vuotta idean syntymästä!! Tässä suunnilleen samaan syssyyn aloin sovittaa tuota narukiinnitysideaa kalsonkiin. En halunnut mitään solkia siihen, koska ne ovat nihkeitä. Soljet hajoilee, on kivuliaita niiden päälle kaatuessa, ne on muovia pääsääntöisesti ja maksaakin vielä rahaa. Eli ihan turhaa. Narukiinnitys osoittautui lopulta todella hyväksi. Välivuoripussukka niinikään. Ja itse eriste ei tarvi olla muutamaa milliä paksumpi. Toki riippuu kuinka pitkään istuu ja kuinka kylmällä pinnalla.
prscalsång on lopulta ihan tuotantoversiona ihan hemmetin paljon parempi, kuin mikään näistä aiemmista protoistani oli. Se istuu paremmin, eriste pehmenee tosi mukavaksi melko nopeasti, liikkuu housussa mukavasti, toimii oikeasti niinkuin olen haaveillut. Narukiinnitys aiheutti vähän harmaita hiuksia alkuun. Narut lähtivät purkautumaan, mutta se korjautui leikkausprosessin muuttamisella lämpöleikkaikseksi. Joidenkin käyttäjien raportoima liika liukkaus narussa ja epätoivottu aukeaminen on yksi ilmiö joka on myös noussut esiin. Umpisolmuun vain ja menoksi, mutta ilmeisesti joskus ne silti aukeavat. Ihan hyvä niin, ettei tarvitse puukolla irrottaa niitä pöksyistä. Vai? Joka tapauksessa nuo narut muuttuivat juuri hieman erilaiseksi, kudotuksi nauhaksi. Se on varmaan karkeampaa, mutta saapa nähdä miten hyvin ne toimivat ihmisten mielestä.
Kaikki tämä härvellys tapahtuu minulla vähän luonnostaan. Miksi?
Olen tuotekehittäjä. Vaikkakin koulutus- ja ammattimielessä tosiaan koneiden ja härveleiden maailmassa. Mutta loppupeleissä ei näissä nyt niin paljon kaikkea erilaista ole. Ja toisaalta on ihan kaikki. Mutta tietenkin tämä kehitysprosessi sisälsi paljon testaamista. Ja mikäpäs sen mukavampaa kuin tehdä kaikkea mahdollista mitä muutenkin tekisi, mutta herkällä perberillä. Siinä se suola kuitenkin on!
